maanantai 7. syyskuuta 2015

Syysuutta: Kuin kolme marjaa!



Suomalainen metsä on aarre.

Metsiemme antimet, värit ja tuoksut, 
valot ja varjot sekä rauha
– pettämätöntä sielun lääkettä
 meille kaikille,
ja loputon inspiraation lähde
suunnittelijalle!


 

Uutuuskuosiimme  

Kuin kolme marjaa

olemme poimineet teille
kolme kotimaassa syntynyttä
ja kasvanutta herkkua
täyteläisissä väreissä:

Mustikka, Hilla ja Puolukka.


Sisustuksen herkullisiksi väripilkuiksi
suuret ja vahvat 

sisustustyynynpäälliset,

sopivat 50x50 cm
sisustyynyihin.









Ja aivan upouutena tuoteryhmänä

 meillä on ilo esitellä teille
Ateljee Keltaisen Talon

hurmaavat olkalaukut.

Reilunkokoiset ja toimivat
katseenvangitsijat!




 
 Vuorellisessa laukussa 
on tukeva ja
säädettävä olkahihna.
Sopii käytettäväksi olalla
tai yliolanlaukkuna.






Puolukka.
 

Hilla.
 

Mustikka.
 


Kaikki vahvaa 
 kotimaassa painettua
100 % puuvillacanvasia
ja laadukasta 
suomalaista työtä.

Designed & made in Finland.


Tykkäätkö?

Tutustu tarkemmin 

Tuotteita tilattavissa heti,
 ja 9.-13.9. voit myös hankkia ne
suoraan meiltä suunnittelijoilta
Habitaresta 
osastoltamme 3d58.






Poimitko Sinä näistä jo oman 
marja- tai värisuosikkisi?

Olisi kiva kuulla mikä se on! 

Herkullisin uutuusterveisin
ja raikkaita syyspäiviä toivottaen

Emmi & Jonna : )





3 kommenttia:

  1. Ihana Puolukkalaukku! "Rakas joulupukki..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, Senja! 💛💛 Kannattaa kirjoittaa Joulupukille pian... Voisimmeko mekin vihjata Joulupukille puolestasi?! 😉

      Poista
  2. Onpa upeat kuosit! Ihania kaikki mutta minunkin mielestäni tuo puolukkalaukku oli kyllä kaikista kivoin =)

    VastaaPoista