Hyviä uutisia Jyväskylään:
Harjun Paperi, "Hyvän tuulen korttikauppa",
on liittynyt jälleenmyyjiemme joukkoon!
Yliopistonkadulla sijaitseva liike on
perinteikäs jyväskyläläinen paperituotteiden "mekka",
josta löytyy laaja valikoima persoonallisia kortteja,
julisteita, lahjapapereita ja kaikkea ihanaa,
mitä kunnon paperikaupasta pitääkin.
Nyt myös Ateljee Keltaisen Talon kortteja!
Päijät-Hämeestä, Kärkölästä,
tuotteemme saivat oivan "kesäkodin"
ihanasta maalaismaisemasta:
Tässä viehättävässä miljöössä voit nautiskella kesäpäivistä
herkkukahvien kera sekä tehdä laatuostoksia
monipuolisen kotimaisen taidekäsityön parissa.
Kaikkea kaunista ja yksilöllistä
keramiikasta koruihin ja tekstiileistä paperituotteisiin
– nyt myös Ateljee Keltaisen Talon keittiöpyyhkeitä,
Kuopiossa meillä on myös uusi kesäkauden jälleenmyyjä:
iki-ihana Kuopion Korttelimuseo!
iki-ihana Kuopion Korttelimuseo!
Kirkkokadulla sijaitseva korttelimuseo on
yksi kaupunkimme hurmaavimmista kesäisistä pihapiireistä.
Korttelimuseon puodista löytyy nyt valikoima
keittiöpyyhkeitämme sekä uutta
Mukavia kesäpäiviä ja onnistuneita ostoshetkiä
näissä kivoissa liikkeissä!
Joskus jo haaveilin että tulisipa Kuopio-aiheinen kassikin ja tässähän tämä on, on ollut näemmä jo muutaman kuukauden.
VastaaPoistaMutta... - Tahko? Eihän se oikeasti ole Kuopiossa vaan Nilsiässä! Kuntaliitoksista huolimatta. Kuopion markkinointistrategiasta huolimatta. Vähän harmittaa nilsiäläisten puolesta.
Tehkäähän oma Nilsiä-kuosi! Sitä sitten myyntiin sinne "Kuopion Nilsiän Tahkolle"! Kun kaikki on kohta yhtä suurta Kuopiota, omaa kotikuntaa kunnioittaville tuotteille voisi olla ehkä kysyntää. Riistavesi, Vehmersalmi, Maaninka... Miten ois? :)