torstai 27. elokuuta 2020

MUOTOILUTEKO -tunnustus 2020


Suunnittelemamme MUALIMAN NAPA -tunnus
on voittanut vuoden 2020 'Savolainen suoraviiva'
MUOTOILUTEKO -tunnustuksen!


"Muotoiluteko-tunnustuksella Itä-Suomen Muoto ry 
ja Design Week Kuopio haluavat nostaa esille rohkeita muotoilutekoja, 
innovatiivista muotoiluajattelua ja -toimintaa Kuopiossa 
sekä kannustaa muotoilun hyödyntämiseen 
laaja-alaisesti alueen elinvoimaisuuden kehittämisessä."

SUURET KIITOKSET  LUOTTAMUKSESTA JA KUNNIASTA!



Vastaanotimme tunnustuksen Design Week Kuopion avajaisissa 
Puijon tornissa 24.8. yhdessä suunnittelutyön tilaajan, 
Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen 
toiminnanjohtajan Tilla Martikaisen (oik.) kanssa.


MUALIMAN NAPA -tunnus luotiin 
Kuopion kauppatorin 200-vuotisjuhlan kunniaksi.

Suunnittelutyö oli meille suuri ilo - ja samalla melkoinen haaste, 
kun tiesimme sen tulevan maamerkiksi 
niinkin keskeiselle paikalle kuin Kuopion torille, 
aivan keskelle kaupunkia.

Eikä pelkästään keskelle meidän kaupunkiamme, 
vaan peräti koko universumin keskipisteeseen! ;)

Tunnukseen oli liitettävä informatiivisia tekstiosioita
sekä suomeksi että englanniksi,
joten sen oli oltava visuaalisesti hyvin selkeä ja yksinkertainen.
Samalla sen tuli ilmentää torille ja Kuopiolle ominaisia piirteitä.

Päädyimme kompassimaiseen muotoon, jossa 
suuntaa näyttää maakuntakalamme muikku.
Tunnuksen keskiössä voi nähdä kalakukon tai ruisleivän.

Lisäksi osa tekstielementeistä tehtiin aitona käsityönä
- nämä kaikki ovat Kuopion torielämään 
perinteisesti kuuluvia asioita.
Ja koska täällä vesistö on aina lähellä 
ja ympäröi kaupunkia kaikkialta,
mukaan pääsivät myös Kallaveden laineet.



On ollut ilo nähdä, miten maamerkki on otettu vastaan!
Miten se herättää hymyä, hyvää mieltä, 
miten paljon sitä kuvataan
ja miten se vie Kuopiosta positiivista viestiä maailmalle.


Erityisen hienoa on myös se, että 
kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toimesta
tunnuksen ympärille on syntynyt 
pieni MUALIMAN NAPA -tuoteperhe,
jota oikeasti halutaan ostaa Kuopiosta
- t-paitaa, magneettia, kangasmerkkiä, kahvia, konvehteja, leivosta...


Luomamme tunnus on siis poikinut työtä 
myös muille paikallisille yrityksille
ja lisännyt toimijoiden yhteistyötä, mikä on aina tervetullutta.

Erityisen arvokasta se on tällaisena kriisiaikana, kun
me kaikki pienyritykset olemme olleet vaikeuksissa.

Paikallisten tukeminen on aina koko alueen yhteinen etu!


'Savolainen suoraviiva' Muotoiluteko-tunnustus 
jaettiin nyt neljättä kertaa. Palkinnon on suunnitellut 
Sanna Hindsberg ja toteuttanut Saurum Oy.
Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet Kuopion kaupunki 2017, 
Partanen & Lamusuo 2018 ja Oddy Inc. & RPS Brewing 2019.

MUOTOILUTEKO-TUNNUSTUS ON MEILLE VALTAVA ILO.

LÄMMIN KIITOS vielä kerran työn tilaajalle, 
kiitos ehdokkaat juryttaneelle raadille
ja kiitos kaikille meitä äänestäneille!

Ja kiitos myös kotikaupungillemme 
inspiroivasta ympäristöstä.

HYVÄ KUOPIO!


- Emmi & Jonna



P.S. Kaikki MUALIMAN NAPA -tuotteet löydät 
vain muutaman askeleen päästä Mualiman napa -maamerkistä: 
t-paidat, kangasmerkit ja magneetit 
meidän puodistamme Apajasta, Kuopion torin alta. 
Yläkerrasta, Kauppahallista saat 
leivokset (Burtsow konditoria) 
sekä kahvin ja suklaakonvehdit (Herkkukauppa Pikkumakkee).
TERVETULOA OSTOKSILLE!


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti